12. syyskuuta 2017

8 fiilistä kerralla

Kuinka vaikeaa onkaan aina avata bloggeria useamman avaamattoman päivän jälkeen? Oon kyllä availlut sivua ja kuvakansioita, mutta aina jokin toinen asia on vienyt mun huomion. Jouduin pitämään itselleni pienen ajatushetken sen parissa, että haluanko edes enää blogata vai tuleeko mun sisältä vain jokin pakko asiaan. Bloggaamiseenkin rutinoituu liian helposti ja välillä ei tule ajatelleeksi, että mikä oikeasti motivoi siellä taustalla. Porissa asuessa bloggaaminen oli paljon helpompaa kun vapaa-aikaa tuntui olevan paljon enemmän kuin nyt Helsingissä. Oliko bloggaaminen siis vain tietynlaista täytettä muuten tyhjään kalenteriin vai oikeasti intohimo? Tälläisiä asioita siis pyörittelin kokouksessa itseni kanssa ja pitkän pohdinnan jälkeen totesin vain ottavani turhan ison stressin rakkaasta harrastuksesta, jolla ei ole deadlineja tai pakkoja tehdä jotain vain pakon takia. Joten bloggaaminen jatkuu edelleen, mutta en ota stressiä postaamattomista viikoista vaan teen tätä siitä vanhasta tutusta syystä; omasta rakkaudesta bloggaamiseen ja omien ajatuksien jakamiseen. 

Aikoinaan kokosin aina noin kuukauden välein niitä pieniä arjen positiivisuuksia, mutta edellisestä sellaisesta on aikaa jo aivan liian kauan. En kuitenkaan nytkään kirjoita niitä positiivisuuksia vaan ihan viimeaikaisia fiiliksiä, joita mulla on ollut. 

Yksi päällimmäisistä fiiliksistä kiteytyy hyvin tekstiin, jonka laitoin mun ystäville snäpissä. Kirjoitin vihdoin löytäneeni opinnot, jotka tuntuvat ihan täysin omilta. Ollaan nyt jo ensimmäisen kuukauden aikana saatu kokea niin paljon mahtavia juttuja ja tunneilla istuessa kokee oikeasti inspiraatiota sekä innostusta valitsemaansa alaa kohtaan. 

Toisaalta mua myös kaduttaa, etten lähtenyt toteuttamaan unelmaani jo aiemmin. Kaduttaa se kaikki itsensä epäileminen ja suuren muutoksen pelkääminen. Kaduttaa, että jämähdin liian pitkäksi aikaa paikalleni vaikken ollut onnellinen siinä. 

Lyhyen ajan sisällä on tapahtunut niin paljon mahtavia juttuja, että välillä pelkään herääväni vain kauniista päiväunesta. Osa asioista on oikeasti sellaisia, etten olisi koskaan edes osannut unelmoida niistä. En edes tiennyt haluavani niitä asioita ennen kuin vasta hetki sitten. 

Olen kasvattanut luottoa omaan osaamiseeni ja muutenkin itseeni. En edes tajunnut olleeni näin epävarma itsestäni kunnes huomasin vähätteleväni ja epäileväni itseäni jatkuvasti. Mä olen omalla kovalla työlläni saavuttanut niin paljon lähiaikoina ja huolimatta omista epäilyksistäni on mun työ myös tuottanut toivottuja tuloksia. 

Olen pelännyt iloita liikaa onnistumisista ja mahdollisuuksista, koska se pieni pessimisti mun sisällä sanoo niiden silloin katoavan. Nöyränä ja kiitollisena siis pyrin ottamaan vastaan sen kaiken hyvän, jota mulle on suotu lähiaikoina. 

Nukkunut väsymystä, joka syntyy kaikesta tästä uudesta elämässä. Mun arjessa ei ole monikaan asia pysynyt samana verrattuna kevääseen, siksi bloggaaminenkin tuntuu paljon vieraammalta kuin koskaan aiemmin. Moni muukin aiemmin arkipäiväinen asia tuntuu erittäin kaukaiselta. Vie ehkä aikansa tottua uuteen rytmiin elämässä ja saada mahdutettua siihen kaikki haluamansa asiat. 

Olen viettänyt ihania ja rentouttavia jutteluhetkiä vanhojen ja uusien ystävien kanssa. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun saa jakaa omia juttujaan ja kuulla ystävän juttuja kahvikupposen äärellä. Olen tavannut niin paljon huippuja ihmisiä muutettuani Helsinkiin ja tietenkin ollut kiitollinen mulle rakkaiden ihmisten loppumattomasta tuesta. Tuntuu niin rakastetulle, kun jakaessaan omia fiiliksiään saa tsemppiviestejä ja että välimatkoista huolimatta tuntuu kuin ystävät olisivat ihan vieressä. 

Oppinut joka päivä jotain uutta itsestäni, koulustani tai uudesta asuinkaupungista. Nämä kaikki tulevat tuomaan vielä monia uusia oivalluksia matkan varrella enkä voi edes kuvitella, mitä kaikkea vielä tulee vastaan. 
Sellaisia fiiliksiä kuulunut viime aikoihin mun pään sisällä ja kuten huomaa, on monet täysin vastakkaiset fiilikset myllerryksessä keskenään. Ehkä nämä fiilikset aikanaan tasoittuvat ja ehdin keskittymään paremmin sen sijaan, että ajatus kulkee valonopeudella. 

Ps. Erään suomalaisen saippuasarjan fanit saattavat tunnistaa, millä kadulla 'turistit' kävivät napsimassa kuvia. Vinkkinä niille, jotka eivät ole faneja, että Huvilakadulla on ihan älyttömän kauniita rakennuksia. Keltainen ei vain sopinut mun erittäin vaaleanpunais -painoitteiseen asuun. 

Millaisissa fiiliksissä teidän viikko on alkanut? ♥

1. syyskuuta 2017

Pyynikin näkötorni

Käytiin jo monta viikkoa sitten Tampereella Pyynikin näkötornissa ihailemassa upeita maisemia. Huomaa, että olen blogissa hieman jäljessä vähän kaikessa, sillä kaikki muu arjessa ovat verottaneet aikaa bloggaamiselta, mutta ajatuksissa palaan yhä uudelleen luomaan uusia tekstejä ja kuvia on tullut napsittua useammankin postauksen verran. Enää puuttuu vain se koneen ruudun edessä istumiseen tarvittava aika. Onneksi kuitenkin pian helpottaa jo muut kiireet ja pystyn antamaan blogille jälleen sen ansaitseman ajan ja huomion. 

Palataan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin tuohon kauniiseen iltaan Tampereella, jolloin lähdettiin kurkkaamaan millainen torni tuo Pyynikin kehuttu näkötorni onkaan. Mullahan oli kesän toivelistalla yhtenä kohtana, että haluaisin nähdä muutamaakin tornia, joista Yyterin näkötorni käytiin katsomassa aiemmin. Pyynikin näkötorni sijaitsee siis Tampereella Pyynikin alueella eikä sinne ole kovinkaan pitkä matka keskustasta autolla tai edes kävellen, joten siellä pystyy helposti käymään päiväreissullakin Tampereella käydessä. Vaikka Näsinneula on ehkä se suositumpi tapa mennä katsomaan pitkälle Tampereen joka suuntaan, on Pyynikin näkötornista yhtälailla upeat maisemat 360 astetta joka suuntaan Tamperetta. 


Pääsymaksu tuonne torniin oli parin euron luokkaa eli ei todellakaan kallis lysti. Ylös pääsee niin portaita kuin hissilläkin. Tosin Yyteri -keissistä oppineena ja viisastuneena noustiin suosiolla rappusia pitkin huipulle saakka, sillä Pyynikin näkötornin hissi oli vielä enemmän esihistorialliselta ajalta kuin tuo Yyterin vastaava kauhuhissi. Hissillä ei pääse ihan huipulle saakka kuitenkaan ja ennen tuota ihan huippua on ikkunallinen näköalatasanne, joka sai meidät hieman pettymään torniin ennenkuin löydettiin vielä portaat tuonne ulkona olevalle näköalatasanteelle. Jälleen viisastuneena aiemmista pettymyksistä en antanut itselleni lupaa luoda turhan suuria odotuksia Pyynikin näkötornia kohtaan etten jälleen omilla odotuksillani pilaisi kokemustani. 


Oltiin muistaakseni arki-iltana tuolla hieman ennen sulkemisaikaa, joten oli ihanan rauhallista eikä näköalatasanteella ollut liiaksi ruuhkaa. Tälleen bloggaaja -näkökulmasta tuollaisia osaa arvostaa, sillä kuvia tulee otettua tavallista vierailijaa enemmän. Tälläkin reissulla tuli otettua muutamasta eri kohdasta kuvia, mutta ainoat onnistuneet olivat tästä yhdestä kohdasta, sillä Näsinneula taustalla varasti kohdistuksen itseensä kaikista yrityksistä huolimatta. Ehkä kamera ja kuvaaja olivat sitä mieltä, että Näsinneula näytti paremmalta kuin mun meikitön naama, hehhe. Mä silti tykkään hirveesti näistä kuvista tuolta Pyynikin näkötornista, vaikka tuonne meno oli melko extempore -juttu eli vaatteet on ensimmäiset päälle heitetyt ja kuten sanoin, naama täysin meikitön. Välillä pitäisi enemmänkin vain jättää ne turhat laittamiset ja suunnittelut väliin ja nauttia siitä hetkestä. 

Tornista laskeuduttua kannattaa ehdottomasti pysähtyä myös tornin alakerrassa sijaitsevaan munkkikahvilaan. Parilla eurolla sai ihan älyttömän herkullisen munkin, josta maistoi sen olevan melkein kuin kotona leivottu ja se oli vielä ihanan lämpöinen. En ole hetkeen syönyt herkullisempaa munkkia. Voisin ihan jo pelkästään näiden maisemien ja munkin takia palata uudelleen ja uudelleen tuonne. Ja tietty ensikerralla nappaan sen munkin (tai edullisen munkkipussin) mukaani tuonne ylös ♥

Onko Pyynikin näkötorni tuttu paikka? ♥

27. elokuuta 2017

Muuttoblogi: väsyttävä koti-ikävä

On olemassa yksi fiilis, joka on kuluneella viikolla noussut yhä enemmän ja enemmän mun ajatuksiin. Sellainen asia, jota olen yrittänyt ravistella parhaani mukaan pois, mutta se vain on takertunut tiukemmin kiinni muhun. Ja se on koti-ikävä. Vaikka mä elän tällä hetkellä omaa unelmaani ja olen onnellinen tästä kaikesta uudesta, jota elämällä on tarjota niin silti pienoinen koti-ikävä on iskenyt sisimpääni ja väsyttänyt mut ihan täysin. 

Onnekseni olen osannut itse tunnistaa, että mistä mun kokoaikainen väsymys ja voimattomuus johtuu. Lataan pääasiassa kaiken energian kouluun ja sieltä päästessäni alkaa väsymys iskeä kunnolla. Kuitenkin mun päivä aina aamusta iltaan ja nukkumaanmenoon saakka on aivan uutta ja erilaista verrattuna 'kotiin'. Mulla on kaksi kämppistä, jotka ovat mulle kaksi täysin vierasta ihmistä, joten nykyinen asuntokaan ei toimi milläänlailla sellaisena turvasatamana, jossa saisi rentoutua. Lisäksi uusi asunto muutenkaan ei tunnu kotoisalta vaan ahtaalta ja pelottavalta. Sillekkin on kuitenkin oma aikansa, kun vihdoin tottuu täällä elämiseen, mutta ainakin vielä kaikki tuntuu kokoajan uudelta ja välillä pelottavalta. 

Sen lisäksi, että kaikki asiat ovat täysin uusia ja päivät kuluvat aivan uusissa paikoissa on myös kaikki ihmiset mun ympärillä vieraita ja uusia. Vaikka olenkin tutustunut ihan mahtaviin ihmisiin koulussa ja on nuo asuinkumppanitkin mukavia, ovat he silti kaikki uusia tuttavuuksia, joiden seurassa ei vielä osaa olla täysin oma itsensä. Se lisää entisestään koti-ikävää, sillä siellä näkyi jo pelkästään kaupassa käydessä ne tutut kasvot kassan takana toisin kuin täällä. 

Koti-ikävä tällä hetkellä tuntuu kamalimmalta fiilikseltä, minkä vaan voi tuntea. Mä silti osasin varautua, että niin käy, mutta en olisi koskaan uskonut tuntevani sitä näin vahvasti. En kuitenkaan ole luovuttamassa ja palaamassa takaisin 'kotiin' vaan joka päivä hoen itselleni tämän helpottavan ajan kanssa. Onneksi ensi viikosta alkaen jälleen on niitä tuttujakin ihmisiä mun ympärillä, niitä sellaisia joiden edessä voin itkeä koti-ikävääni ja joiden kanssa voin nauraa kaikelle. 

Kukaan ei ole koskaan sanonut, että uuteen paikkaan muuttaminen olisi helppoa tai, että se uusi paikka tuntuisi heti kodilta. En sitä itsekään odottanut, joten kyllä tästäkin selvitään niinkuin kaikesta tähän mennessä. Tämä kaikki täytyy vain saada ajatuksissaan loogiseen järjestykseen ja sen jälkeen puhua omille tunteilleen järkeä. Ja ehkäpä päästyäni tästä kokoaikaisesta kalvavasta koti-ikävästä voin taas keskittyä enemmän niihin itselle iloa tuoviin asioihin sen sijaan, että pakenen ikävää päikkäreiden unimaailmaan. 


Onko teillä koskaan ollut kamalaa koti-ikävää ja, jos on niin miten selvisitte siitä? ♥

21. elokuuta 2017

Kuulumisia Snapchatin välityksellä

Pariksi päiväksi tarkoitettu blogitauko venähtikin ihan vahingossa melkein parin viikon tauoksi. Itseä se ei oikeastaan edes haittaa, sillä päivät ovat täyttyneet kaikesta mukavasta puuhasta. Ennen koulunalkua käväisin Raumalla moikkailemassa ihania ihmisiä ja juhlistamassa ystävän tupareita. Sitten olikin paluu arkeen ja uusiin opintoihin eikä viikonloppunakaan saanut huilattua, sillä oli molemmat päivät täynnä sukulaisia. Nyt tämä maanantai onkin sujunut mahdollisimman rennoissa fiiliksissä, sillä mulla oli monta päivää putkeen niin, että kävin kotona vain nukkumassa ja laittamassa itteni valmiiksi seuraavaa ohjelmaa varten. 

Mulla olisi valmiita ideoita postauksiin useampiakin, joten niitäkin tulee kunhan pääsen vain koneelle enemmäksi aikaa pitkien päivien ohella. Kuitenkin blogiin on nyt mukava palata hieman kepeämmällä aiheella eli lähiaikojen kuulumisia snapchatin kautta (,josta mut löytää nimimerkillä @shinealine). 
Sain kauniin kukan tuparituomisena. Kukka tosin kerkesi jo hieman kuivahtamaan... Ensimmäinen yö uudessa asunnossa oli melko jännä ja vähäuninen, mutta onneksi mulla oli Sara seurana. Käytiin Saran kanssa myös Sushilla. En ollut aiemmin maistanut sushia, mutta eipä se ainakaan inhokkilistalle joutunut. Jälkkäriksi jätskiä McDonaldsissa. 
Aikaisen aamun työkeikka Poriin ja aamupalalla käytiin abc:lla. Pienenä heräteostoksena uusi tietokone. Mulla tuli hieman pakko ostaa uusi kone koulua varten ja olinkin useampaa katsellut eri kaupoissa, mutta löytäessäni tämän Acerin koneen niin sen hinta yhdistettynä sen ylivertaisempaan sisältöön verrattuna muihin katsomiini sai mun ostamaan sen vähän yllättäen samalla kauppareissulla. En ole siihen ihan vielä rakastunut, mutta käy hyvin koulukoneena. Herkullisilla pannareilla Pannukakkutalossa. 
  Aamukahvia. Päikkäriaika on aina aika jees. Ennen mun muuttoa käytiin ystävien kanssa vielä kahvittelemassa. Tuo cold brew coffee on kyllä herkkua lämpiminä päivinä. Sain Porin kaupungilta kauniin rakkauskirjeen meidän lähtiessä eri teille tästä suhteesta. 
Löydettiin meidän koulusta heti ekana päivänä Starbucks -koju, josta voi ostaa erilaisia erikoiskahveja. Ja tottakai oli pakko heti ottaa maisteluun kyseisen kojun kahvi. Sara kyseli mun ekasta koulupäivästä ja vastaus oli seuraava. Jälleen päikkäriaikaa tai ainakin pohdintaa sellaisesta. 
Sateesta huolimatta istuskeltiin puistossa orientaatioviikon päättäjäisissä. Onneksi hankittiin jo haalarit, joiden kanssa maassa istuskelu on paljon mukavampaa kuin normihousuilla. Oltiin myös torstaina koulun lähistöllä puistossa tutustumassa uusiin luokkakavereihin. Haalarit ostaessaan sai mukaan tuollaisen söpön muovisen skumppalasin, joka roikkuu haalareissa mukana. Parina päivänä tuli tosiaan puistossa istuskelu erittäin tutuksi samoin kuin useat uudet luokkakaverit. 
Viikonloppu menikin häissä. Ruoka oli ihan älyttömän hyvää niinkuin usein häissä on tapana. Tällä kertaa pääsin maistelemaan hieman erikoisempia makuyhdistelmiä, jotka ainakin omaan makuuni toimi erinomaisesti. Tässä ainoa kuva mun mekon yläosasta ja... Tässä ainoa kuva sen alaosasta. En muistanut kysyä ketään nappaamaan kuvaa mun asusta tuolla häissä, mutta mua snapchatissa seuraavat saivat nauttia ihanasta pyörimisvideosta, jossa mekko näkyi. 

Mitä teille kuuluu?  
Blog design by Get Polished | Copyright 2016